Teollisuussijoitus ja Kasvurahastojen Rahasto sijoittivat Conorin uuteen aikaisen vaiheen pääomasijoitusrahastoon

Rahastot - 5.5.2010

Suomalainen pääomasijoittaja Conor Venture Partners on koonnut uuden aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin keskittyneen pääomasijoitusrahaston. Conor Technology Fund II -rahastoon ovat sijoittaneet Euroopan Investointirahasto, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Veritas Eläkevakuutus, Atine Investment Partners sekä Teollisuussijoituksen ja työeläkeyhteisöjen yhdessä perustama Kasvurahastojen Rahasto Ky.

Ensimmäisessä vaiheessa Conor Technology Fund II -rahaston koko on 46,5 miljoonaa euroa. Uusi rahasto sijoittaa aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa.

- Sijoitamme jatkossakin aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin, mutta haemme kohdeyrityksiä maantieteellisesti tähänastista hieman laajemmin. Etsimme maailmanluokan läpimurtoon tähtääviä ja pystyviä menestystarinoita, kuten ensimmäisen rahastomme Imbera ja Supponor, kertoo toimitusjohtaja Jari Mieskonen Conor Venture Partnerista.

- On ilahduttavaa, että Suomeen on nyt saatu uusi ja riittävän suuri alkuvaiheen teknologiayhtiöihin sijoittava rahasto. Yrityskiihdyttämöistä sille löytyy varmasti lupaavaa hankevirtaa, sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen Teollisuussijoituksesta sanoo.

- Conor on vakiinnuttanut asemansa suomalaisena aikaisen vaiheen pääomasijoittajana. Odotamme hyvää yhteistyötä, jolla kehitetään ja kaupallistetaan nuoria kasvuyrityksiä menestyksekkäästi, Kasvurahastojen Rahaston sijoitusneuvoston puheenjohtaja ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Esko Torsti sanoo.

Euroopan Investointirahaston sijoitus on osa EU:n kilpailukyvyn ja innovaatioiden puiteohjelmaa, joka keskittyy korkeaa kasvua tavoitteleviin innovatiivisiin teknologiayrityksiin.

 

Conor Venture Partners Oy on teknologiayrityksiin keskittyvä suomalainen pääomasijoittaja, joka sijoittaa aikaisen vaiheen suomalaisiin, ruotsalaisiin ja baltialaisiin yrityksiin. Fokusalueita ovat muun muassa informaatio- ja viestintäteknologia, ohjelmistot, puolijohdeteknologia, elektroniikka, uudet materiaalit ja optiikka. Yhtiön portfolioyrityksiin kuuluvat mm. Aito Technologies, NEO, Imbera Electronics ja Supponor Systems. www.conor.vc

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Yhtiö sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 640 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

 


Lisätietoja:

- toimitusjohtaja Jari Mieskonen, Conor Venture Partners Oy,
puh. 050 563 6992, jari.mieskonen (at) conor.vc

- sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
puh. 050 309 2733, riitta.jaaskelainen (at) teollisuussijoitus.fi