Teollisuussijoitukselta 10 milj. euroa Eqvitecin välirahoitusrahastoon

14.8.2008

Suomen Teollisuussijoitus Oy on antanut 10 miljoonan euron sijoitussitoumuksen uuteen Eqvitec Mezzanine Fund III -rahastoon, joka sijoittaa pieniin ja keskisuuriin pohjoismaisiin yhtiöihin. Uuden rahaston painopistealueita ovat yritysjärjestelyjen rahoitus, yritysten jälleenrahoitusjärjestelyt sekä omalla kasvulla tai yrityshankinnoin kasvavien yritysten rahoitus. Välirahoitus soveltuu hyvin mm. sukupolvenvaihdosten rahoitusjärjestelyihin.

Eqvitec Mezzanine Fund III -rahasto keräsi ensimmäisellä varainhankintakierroksella 64 miljoonaa euroa ja tavoitekoko on 100 miljoonaa euroa. Eqvitecin aiemmissa rahastoissa mukana olleiden sijoittajien lisäksi uuteen rahastoon tuli myös uusia sijoittajia, pääosin Pohjoismaisia instituutiosijoittajia.

- Luottomarkkinoiden kiristymisen johdosta markkinatilanne on nyt erityisen suosiollinen mezzanine-rahoitukselle. Vastataksemme mezzanine-rahoituksen kasvaneeseen kysyntään nostimme rahaston tavoitekoon kaksinkertaiseksi edelliseen rahastoon verrattuna. Rahaston toimialafokus on myös laajempi kun aikaisemmissa rahastoissa, kommentoi Senior Partner Pertti Nurmio, joka toimii Eqvitec Mezzanine -liiketoiminnan vetäjänä.

- Uuden rahaston sijoituskohteina ovat pienet ja keskisuuret yhtiöt, joille mezzanine-rahoitus tarjoaa hyvän täydentävän rahoitusmuodon pankkirahoituksen sekä varsinaisen oman pääoman ehtoisen rahoituksen välimaastossa, sanoo sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä. Teollisuussijoitus on sijoittanut Eqvitecin hallinnoimiin rahastoihin jo vuodesta 1997 lähtien.


Eqvitec Partners Oy
on yksityinen ja riippumaton Pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 1997 ja sen palveluksessa on 15 sijoitusammattilaista Helsingissä ja Tukholmassa. Eqvitec Partners hallinnoi tai toimii neuvonantajana kuuden rahaston kautta yli 500 miljoonan euron rahastoille. Rahastoilla on tällä hetkellä yhteensä 40 sijoituskohdetta ja ne ovat menestyksekkäästi toteuttaneet yhteensä 35 irtautumista. www.eqvitec.com.

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, yrityksistä versoviin spin off -hankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin.Yhtiön sijoitusten kokonaismäärä on noin 470 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

 

Lisätietoja:

- Senior Partner Pertti Nurmio, Eqvitec Partners Oy,
matkapuh. 050 550 2324, pertti.nurmio (at) eqvitec.com

- sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 309 2733, riitta.jaaskelainen (at) teollisuussijoitus.fi