Vuosikertomus 2012

Henkilöstö

Teollisuussijoituksen henkilöstöjohtamisen tavoitteena on, että henkilöstö muodostaa sitoutuneen ja asiantuntevan sijoitusorganisaation, jossa on korkea työtyytyväisyys. Asiantunteva sijoitustyö ilmenee sijoituskohteille, kanssasijoittajille ja muille sidosryhmille laadukkaana toimintana ja palveluna. 

Teollisuussijoituksessa työskenteli vuoden 2012 lopussa yhteensä 28 vakinaista ja 1 määräaikainen työntekijä, joista naisia on 12 ja miehiä 17. Henkilöstön määrä on kasvanut neljällä työntekijällä vuodesta 2011. Tarkasteluvuoden aikana henkilöstön vaihtuvuus oli 5,2 % ja työsuhteiden kesto keskimäärin 5,6 vuotta. Henkilöstöstä 72 %:lla on yksi tai useampi korkeakoulutukinto ja lähes 90 %:lla on talouden tai tekniikan alan koulutus.

Henkilöstön määrä
2012 2011 2010 2009
Miehiä 17 14 12 11
Naisia 12 12 12 12
Yhteensä 29 26 24 23

Ammattitaidon kehittäminen

Teollisuussijoituksessa toteutetaan henkilöstösuunnittelua voimassa olevien strategioiden, toimintasuunnitelman ja budjetin puitteissa. Toimitusjohtaja ja tiimien vetäjät sekä tiimeissä että yhdessä johtoryhmänä vastaavat henkilöstösuunnittelusta, ja henkilöstöhallinto on mukana edistämässä proaktiivista ja pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa.

Teollisuussijoitus on pääomasijoitustoimialan vahva asiantuntijaorganisaatio, joka kannustaa henkilöstöään jatkuvaan kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Osaamisen kehittämistä koordinoidaan tiimitasolla, ja vuosittain tehtävässä toimintasuunnitelmassa määritetään tärkeimmät koulutus- ja kehitystarpeet. Henkilöstön asiantuntemusta kasvatetaan esimerkiksi hyvää hallintotapaa edistävällä kurssilla, pääomasijoittamisen erityiskursseilla sekä tietoteknisillä kursseilla.

Vuosittain toteutettava kehityskeskustelu toimii tiedonvaihtokanavana työntekijän ja esimiehen välillä, ja keskusteluiden tavoitteena on henkilöstön motivointi ja työyhteisön kehittäminen. Kehityskeskusteluprosessin tarkoitus on osana johtamisjärjestelmää konkretisoida yhtiön strategisten tavoitteiden toteutus ja ohjaus yksikkö- ja henkilötasolle. Kehityskeskusteluiden piiriin kuuluu koko henkilöstö, ja keskustelussa käydään läpi kunkin työntekijän ja hänen tehtäviensä edellyttämä osaaminen ja kehitystarpeet sekä laaditaan koulutussuunnitelma. Lisäkeskusteluja käydään tarvittaessa.

Vuonna 2012 Teollisuussijoituksen työntekijöistä 16 osallistui erilaisiin koulutustilaisuuksiin, joista kertyi yhteensä 56 koulutuspäivää. 

Palkitseminen

Palkitseminen koostuu kuukausipalkasta sekä hallituksen vuosittain päättämästä kannustinohjelmasta, jonka piiriin kuuluu koko henkilöstö. Kannustinjärjestelmän tavoitteet koostuvat hallituksen asettamista vaikuttavuus- ja sijoitustavoitteista, joiden saavuttamistason hallitus arvioi jälkikäteen.

Vuonna 2012 palkitsemisen enimmäismäärät vastasivat enimmillään 1–4 kuukauden palkkaa. Palkitsemisjärjestelmään ei kuulu osake- eikä optioperusteista palkitsemista eikä lisäeläkejärjestelyitä. Henkilöstölle maksettiin kannustinpalkkiota yhteensä 363 000 euroa.

Palkitsemisjärjestelmää uudistetaan vuodesta 2013 alkaen valtion omistajaohjauksen valtionyhtiöitä koskevan palkitsemiskannanoton (13.8.2012) periaatteiden mukaisesti.

Työhyvinvointi ja -tyytyväisyys

Työhyvinvointia pyritään edistämään koko henkilöstöä osallistaen. Yhtiössä käydään vuosittain kehityskeskustelut ja tehdään säännöllisesti työtyytyväisyystutkimus. Henkilöstön erilaiset elämäntilanteet huomioidaan joustavalla henkilöstöpolitiikalla. Työhyvinvointia on edistetty myös yhteisillä TYHY-tapahtumilla.

Henkilöstön työtyytyväisyystutkimus

Henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksen tekeminen aloitettiin henkilöstömäärän kasvun myötä vuonna 2009. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa yhtiön vahvuus- ja kehittämisalueita ja hyödyntää tuloksia toiminnan kehittämisessä.

Vuonna 2012 toteutetun henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksen perusteella työtyytyväisyys on hyvällä tasolla verrattuna muihin asiantuntijayrityksiin, ja se on parantunut edelliseen, vuonna 2010 tehtyyn, kyselyyn verrattuna.

Työterveyshuolto

Teollisuussijoituksen työntekijät ovat työterveyshuollon piirissä. Työterveyshuollosta vastaavan tahon kanssa on laadittu työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuosille 2010–2013. Työterveyshuollossa painotetaan erityisesti ennaltaehkäisevää toimintaa muun muassa ergonomiaselvitysten ja terveystarkastusten muodossa. Teollisuussijoituksessa ei ollut vuonna 2012 yhtään tapaturmaa. Sairauspoissaoloprosentti vuonna 2012 oli noin 2, mikä on selvästi alle rahoitustoimialan keskiarvon Suomessa (EK:n työaikakatsaus 2011).

Tasa-arvotyö

Teollisuussijoituksessa on käynnistetty tasa-arvosuunnitelman laatiminen. Hankkeesta vastaa tasa-arvotyöryhmä, jossa on edustus kaikista henkilöstöryhmistä. Tavoitteena on saada suunnitelma valmiiksi vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla.

Henkilöstön ikärakenne

ikarakenne eng.PNG

Lataa raportti PDF muodossa


Vuosiraportti

Tilinpäätös

Vastuullisuus