Vuosikertomus 2012

Hallituksen toimintakertomus

Toimintaympäristö

Yleinen talouskehitys oli vuonna 2012 vaatimatonta, sillä Suomen kokonaistuotannon arvioidaan jäävän hieman edeltävän vuoden tasosta. Teollisuudessa käydään läpi rakennemuutosta, joka heijastuu kasvulukuihin.

Epävarma taloustilanne heijastuu myös pääomasijoittamiseen. Useiden pääomasijoitusrahastojen elinikä on venynyt talouden matalasuhdanteessa, kun kohdeyhtiöt eivät ole kehittyneet odotetusti ja irtautumiset ovat viivästyneet. Myös uusien pääomasijoitusrahastojen syntyminen kestää usein aiempaa kauemmin, kun varojen keruu sijoittajilta on entistä haastavampaa. Uusia varoja suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin kerättiin yhteensä 442 milj. euroa (419 milj. euroa v. 2011)*.

Suomalaisiin kohdeyhtiöihin tehtiin pääomasijoituksia kaikkiaan 616 milj. eurolla eli jonkin verran edellisvuotta (848 milj. euroa) * vähemmän; laskua oli sekä venture capital että yritysjärjestelysijoituksissa. Lähes kolmannes sijoituksista tuli ulkomaisilta pääomasijoittajilta, joiden sijoitukset kohdistuivat lähinnä yritysjärjestelyihin. Irtautumisia suomalaisista kohdeyhtiöistä tehtiin hankintahintaisesti 286 milj. eurolla (434 milj. eurolla 2011) *. Pääoman kierto on hidastunut talouden matalasuhdanteessa.

* lähde: FVCA:n alustava vuositilasto 2012

Sijoitustoiminta

Teollisuussijoituksen hankevirta oli vilkasta vuonna 2012, sillä uusia pääomarahoitusta hakevia hankkeita otettiin tarkasteluun yli 200 kpl. Teollisuussijoitus teki uusia sijoituksia vuonna 2012 yhteensä 57,1 milj. eurolla.

Emoyhtiö teki uusia sijoitussitoumuksia neljään pääomasijoitusrahastoon yhteensä 32,5 milj. eurolla (29,1 milj eurolla v. 2011). Uudet rahastosijoitukset kohdistuivat kahteen venture capital –rahastoon ja kahteen yritysjärjestelyrahastoon. Vuoden aikana irtauduttiin kahdesta rahastosta, joiden toimikausi päättyi. Rahastoille maksettiin pääomakutsuja yhteensä 60,1 milj. eurolla (59,7 milj. eurolla). Rahastot palauttivat varoja yhteensä 29,3 milj. eurolla (44 milj. eurolla).

Uudet suorat sijoitukset kohdistuivat kansainvälistä kasvua hakeviin teknologiayhtiöihin, kasvua edistäviin yritysjärjestelyihin sekä kaivosklusteriin. Emoyhtiö maksoi suoria pääomasijoituksia 22,3 milj. eurolla (47,1 milj. eurolla).

Sijoituksista ensisijoituksia (kuuteen yhtiöön) oli 14,2 milj. euroa ja jatkosijoituksia 11 kohdeyhtiöön 8,1 milj. euroa. Emoyhtiö irtautui tilikaudella viidestä kohdeyhtiöstä kokonaan (BioTie Therapies Oyj, Lacell Oy, Top-Sport Oy, Konepaja Ceiko Oy, Blue White IT Oy (ent. Academica Oy) ja kolmesta osittain. Irtautumisten tulosvaikutus oli 1,3 milj. euroa.

Vakautuksen rahoitusohjelma päätettiin vuoden lopussa. Ohjelman kautta tehtiin sijoituksia vuosina 2009-2012 yhteensä 60 milj. eurolla 15 yhtiöön. Vakautusrahoitusta saaneiden kohdeyhtiöiden liikevaihto ja kannattavuus ovat ohjelman toiminta-aikana kääntyneet nousuun. Vakautuksen jatkosijoituksiin on varattu 20 milj. euroa.

Emoyhtiö korotti sijoitussitoumustaan tytäryhtiö Start Fund I Ky:öön 5 milj. eurolla 65 milj. euroon. Lisäsijoituksella turvataan rahaston kohdeyhtiöiden jatkorahoitustarpeita. Tytäryhtiö Start Fund I Ky sijoitti kertomusvuoden aikana viiteen kohdeyhtiöön yhteensä 2,3 milj. euroa sekä irtautui viidestä kohdeyhtiöstä. Irtautumisten tulosvaikutus oli 0,2 milj. euroa. Tilikauden päättyessä Start Fund –rahastossa oli 32 kohdeyhtiötä ja rahaston kokonaispääomasta oli kutsuttu 60,9 milj. euroa.

Osakepääoman korotus

Yhtiö toteutti tilikauden aikana kaksi valtiolle suunnattua maksullista osakeantia, joissa valtio merkitsi 5.000 kpl ja maksoi 50.000.000 euroa osakkeista. Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi 18.210 kappaleesta 23.210 kappaleeseen ja yhtiön osakepääoma nousi 203.992.200 eurosta 253.992.200 euroon. Osakepääoman korotus kohdistetaan kaivosklusterisijoituksiin sekä sijoituksiin yritysten kasvun edistämiseksi. Valtion sijoitukset Teollisuussijoituksen omaan pääomaan olivat kertomusvuoden päättyessä kaikkiaan 470 milj. euroa.

Tuloslaskelma ja varallisuusasema

Konsernin tilikauden tulos oli 7,3 milj. euroa (-12,6 milj. euroa). Sekä pääomasijoitusten että rahoitusarvopapereiden tuloskehitykset olivat myönteisiä edelliseen vuoteen verrattuna.

Konsernin liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut myyntivoitot suorista kohdeyrityssijoituksista olivat 1,5 milj. euroa (0,8 milj. euroa).  Konsernin rahoitustuottoihin sisältyi pääomasijoitusrahastojen voitonjakoa 7,3 milj. euroa (11,8 milj. euroa) ja suorien sijoitusten korkotuottoja 3,9 milj. euroa (2,7 milj. euroa). Pääomasijoitusten arvonalentumiset nettomääräisesti olivat -14,3 milj. euroa (-35,3 milj. euroa v. 2011). Pääomasijoitusten tulosvaikutus kokonaisuudessaan oli -0,8 milj. euroa (-17,1 milj. euroa).

Konsernin rahoitusarvopapereiden tulosvaikutus oli 14,0 milj. euroa (9,9 milj. euroa).

Tilikauden päättyessä vaihtuvien vastaavien rahoitusarvopapereiden sekä rahojen ja pankkisaamisten tasearvo oli yhteensä 200,7 milj. euroa (187 milj. euroa). Vastaava markkina-arvo oli vuoden lopussa 210,8 milj. euroa (191,5 milj. euroa). Rahoitusarvopapereilla turvataan yhtiön maksuvalmius sijoitussitoumuksiin. Emoyhtiön maksamattomat sijoitussitoumukset olivat vuoden 2012 päättyessä 221,6 milj. euroa (245,8 milj. euroa). Maksamattomat sijoitussitoumukset ovat pääosin pääomasijoitusrahastoille annettuja sitoumuksia, joiden keskimääräinen maksuaika on yli neljä vuotta.

Emoyhtiön taseen loppusumma oli tilikauden päättyessä 576,8 milj. euroa (521,3 milj. euroa). Konsernin taseen loppusumma oli 569 milj. euroa (512 milj. euroa). Yhtiön oma pääoma oli vuoden lopussa 575,2 milj. euroa (519,3 milj. euroa) ja konsernin oma pääoma 567,4 milj. euroa (510 milj. euroa).

Emoyhtiön omavaraisuusaste oli 99,7 % (99,6 %). Konsernilla ei ollut tilikauden päättyessä korollista vierasta pääomaa. Emoyhtiön sijoitusten kirjanpitoarvon ja sijoitussitoumusten yhteismäärän suhde omaan pääomaan oli vuoden lopussa 103 % (110,7 %). Konsernin sijoitusten kirjanpitoarvo oli 362,7 milj. euroa ja käypä arvo 411,6 milj. euroa.

Hallinto ja henkilöstö

Teollisuussijoituksen toimitusjohtajana toimi TTM Juha Marjosola. Yhtiön palveluksessa työskenteli tilikauden aikana keskimäärin 29 toimihenkilöä. Tilikaudella yhtiöön palkattiin kolme uutta toimihenkilöä, joista yksi määräaikaiseksi.  Vuoden lopussa yhtiön palveluksessa oli 12 naista ja 17 miestä. Henkilöstöstä 72 prosentilla on ylempi korkeakoulututkinto. Konsernirakenteessa ei tapahtunut muutoksia tilikauden aikana.

Yhtiössä tehtiin henkilöstötutkimus vuonna 2012. Tutkimuksen perusteella henkilöstön työtyytyväisyys on hyvällä tasolla verrattuna vertailukohtana oleviin asiantuntijayrityksiin. Henkilöstön tyytyväisyys on myös parantunut edelliseen, vuonna 2010 tehtyyn kyselyyn verrattuna.

Yritysvastuullisuus

Teollisuussijoitus painottaa vastuullisuutta toiminnassaan ja edellyttää myös, että sijoituskohteena olevat yritykset toimivat vastuullisesti ympäristöllisissä, sosiaalisissa sekä talouteen ja hallintoon liittyvissä asioissa.  Teollisuussijoitus keskittyy valtion pääomasijoittajalle olennaisiin yritysvastuuteemoihin: vaikuttavuuteen ja taloudelliseen vastuuseen, vastuulliseen sijoittamiseen, henkilöstön hyvinvointiin sekä sisäisiin toimintatapoihin. Yhtiö julkaisee yritysvastuuraportin maaliskuussa 2013.

Riskienhallinta

Teollisuussijoitus toimii työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla ja yhtiö raportoi toiminnastaan säännöllisesti ministeriölle. Yhtiön toimintaa säätelevät muun lainsäädännön lisäksi erillislaki ja valtioneuvoston päätös, joissa määritellään yhtiön sijoituspolitiikan ja riskinoton perusteet. Teollisuussijoitus voi yhtiötä säätelevän lain mukaan ottaa yksittäisissä sijoituspäätöksissä tavanomaista suurempaa riskiä. Yhtiön sijoitustoimintaa tulee kuitenkin kokonaisuutena hallita siten, että yhtiön sijoitukset ovat riittävästi hajautettu ja ettei lakisääteinen velvoite liiketoiminnan pitkän aikavälin kannattavuudesta vaarannu.

Teollisuussijoituksen elinkeinopoliittisen tehtävän hoidossa sijoitusten enemmistö on suunnattu Venture Capital -sijoituksiin, joiden historiallinen tuotto suhteessa riskiin on ollut matala. Tällaisia Venture Capital -sijoituksia ovat mm. varhaisen kehitysvaiheen, korkean teknologian ja cleantech-alan sijoitukset. Korkeaa riskinottoa sijoitussalkun hallinnassa tasapainotetaan kypsemmän vaiheen sijoituksilla.

Teollisuussijoituksen hallituksen vahvistama riskienhallintapolitiikka määrittää riskienhallinnan periaatteet ja edistää riskien tunnistamista, arviointia ja hallintaa. Riskienhallinnan tarkoituksena on tukea yhtiön strategian toteutumista ja tavoitteiden saavuttamista sekä varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus vähentämällä haavoittuvuutta ja suojaamalla keskeiset toiminnot. Yhtiöllä on hallituksen asettamat tarkastus- ja palkitsemisvaliokunnat. Hallitus tekee yhtiön sijoituspäätökset ja valvoo sijoitustoiminnan toteutusta. Yhtiön hallitus arvioi yhtiön strategiaa jatkuvasti ja päivittää strategian vähintään kerran vuodessa. Strategisia riskejä hallitaan arvioimalla säännöllisesti yhtiön toimintaa ja toimintaympäristöä. Toiminnallisia riskejä hallitaan toimimalla hyvän hallintotavan mukaisesti.

Teollisuussijoituksen merkittävimmät riskit liittyvät pääomasijoituksiin. Sijoitukset hajautetaan laajasti eri toimialoille sekä eri sijoitusvälineisiin. Sijoituskohtaisia riskejä hallitaan seuraamalla sijoituskohteita säännöllisesti ja osallistumalla niiden liiketoiminnan kehittämiseen. Sijoitusten määrää suhteessa käytettävissä olevaan pääomaan seurataan jatkuvasti. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten yhteismäärän suhde omaan pääomaan oli tilikauden 2012 päättyessä 103 %, kun TEM:n ohjeistuksen mukainen enimmäismäärä on 150 %.

Rahastosijoitusten ja suorien sijoitusten suhdetta seurataan säännöllisesti. Suoria sijoituksia voi vuotta 2012 koskevan TEM-ohjeistuksen mukaisesti olla sitoumuksista ja sijoituksista enintään 35 %. Tilikauden 2012 lopussa suorien sijoitusten osuus oli 28 %, Start Fund I Ky mukaan lukien.

Likviditeetin riittävyyttä pääomasijoituksiin ja muihin kassavelvoitteisiin seurataan ja hallitaan jatkuvasti. Maksamattomien sijoitussitoumusten määrä suhteessa likviditeettiin oli 105 % 31.12.2012.

Sijoitukset rahoitusarvopapereihin tehdään valitulla riskitasolla yhtiön hallituksen vahvistaman sijoitussuunnitelman mukaisesti. Rahoitusarvopaperisijoituksilla turvataan yhtiön varojen riittävyys pääomasijoitustoimintaan ja muuhun maksuliikenteeseen. Rahoitusarvopaperisijoitukset hajautetaan suoriin korkosijoituksiin sekä korko- ja osakerahastosijoituksiin painottaen hyvän luottokelpoisuustason korkosijoituksia. Rahoitusarvopapereiden herkkyyttä markkinamuutoksille seurataan säännöllisesti. Rahoitusarvopaperisijoituksiin liittyvää vastapuoliriskiä pyritään hallitsemaan harkitulla yhteistyökumppanien valintamenettelyllä. Likviditeettiriskiä hallitaan suunnittelemalla ja seuraamalla kassavirtoja säännöllisesti. Yhtiön kassavirroista ja sijoituksista pääosa on euromääräistä.

Voitonjakoehdotus

Emoyhtiön jakokelpoiset voittovarat 31.12.2012 olivat tilikauden 5.820.262,03 euron voiton jälkeen 105.303.300,22 euroa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Ottaen huomioon yhtiön maksuvalmius, maksamattomat sijoitussitoumukset sekä vuodelle 2013 vahvistettu sijoitussuunnitelma, hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, ettei osinkoa jaeta tilikaudelta 2012. Yhtiöllä on yksi osakelaji ja 23.210 osaketta. Osakepääoma on 253.992.200 euroa.

Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat

Teollisuussijoituksen sijoituksen arvo Northland Resources –yhtiössä on laskenut merkittävästi tilikauden päättymisen jälkeen. Northland Resources on ilmoittanut hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Sijoituksen arvo tilinpäätöksessä 31.12.2012 oli 5,5 milj. euroa. Maaliskuussa 2013 sijoituksen arvo oli noin 0,5 milj. euroa. Sijoituksen arvon alentumisella arvioidaan olevan merkittävä negatiivinen tulosvaikutus Teollisuussijoituksen tilikauden 2013 tulokseen.

Valtioneuvosto päätti 17.1.2013 muuttaa Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle vuonna 2009 toteutetun osakeannin käyttökohdetta siten, että 100 miljoonan euron erikseen hallinnoitavasta rahoitusohjelmasta vuosille 2009-2012 (Vakautusrahoitusohjelma) käyttämättä jäävästä osuudesta, noin 20 miljoonaa euroa, kohdennetaan sijoituksina kasvupotentiaalia omaaviin kohteisiin meriteollisuuden verkostoyrityksissä sekä biotalous- ja cleantech-aloilla.

Tulevaisuuden näkymät

Talouden arvioidaan elpyvän vuonna 2013 ja kääntyvän kasvuun vuonna 2014. Alkuvuoden aikana odotus kasvusta on jo heijastunut osakemarkkinoilla myönteisesti osakehintoihin. Talouden elpymisen odotetaan edesauttavan luottamusta tulevaisuuteen ja yrityskauppoja arvioidaan syntyvän aiempaa enemmän.

Pääomasijoitusalaan vaikuttaa vuonna 2013 vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan EU-direktiivin implementointi Suomessa. Uudesta lainsäädännöstä johtuen pääomasijoitushallinnoijien tulee mm. hallinnoitavien varojen määrästä riippuen rekisteröityä tai hakea toimilupaa Finanssivalvonnasta. Lainsäädännöllä pyritään edistämään sijoittajan turvaa ja lisäämään toiminnan läpinäkyvyyttä.

Teollisuussijoituksen tavoitteena on kanavoida riskirahoitusta yritysten kasvuun yli suhdannesyklien. Erityisiä painopistealueita ovat korkean arvonlisän kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset, kaivosklusteri, biotalous- ja cleantech-ala sekä meriteollisuuden verkostoyritykset. Sijoituksilla edistetään niin ikään suomalaisen pääomasijoitusrahastomarkkinan kehittymistä. Vuonna 2013 tavoitteena on tehdä uusia pääomasijoituksia noin 70 milj. eurolla - uusien sijoitusten määrään vaikuttaa oleellisesti vallitseva markkinatilanne ja hankevirta.

Konsernin avainluvut
2012 2011 2010 2009 2008
Tilikauden tulos, milj. € 7,3 -12,6 -6,2 -11,6 -23,8
Oma pääoma, milj. € 567,4 510,0 522,6 528,8 390,5
Taseen loppusumma, milj. € 569,0 512,0 524,3 529,9 391,5
Maksamattomat sitoumukset, milj. € 217,5 244,0 280,3 289,1 300,2
Sijoitukset hankintahintaan, milj. € 476,8 425,9 386,7 314,3 259,2
Sijoitukset hankintahintaan ja sitoumukset, milj. € 694,2 669,9 666,9 603,3 559,4
Sijoituksiin kohdistuvat arvonalennukset, milj. € 114,1 105,9 100,0 93,2 69,7
Sijoitukset kirjanpitoarvoin, milj. € 362,7 320,0 286,6 221,1 189,4
Sijoitusten ja sij.sitoumusten suhde omaan pääomaan 1,0 1,1 1,1 1,0 1,3
Tilikauden aikana tehdyt uudet sijoitussitoumukset, milj.€ 57,1 78,0 105,8 64,6 152,1
Oman pääoman tuotto 1,4 % -2,4 % -1,2 % -2,5 % -5,9 %
Omavaraisuusaste 99,7 % 99,6 % 99,7 % 99,8 % 99,7 %
Kulut per taseen loppusumma 1,0 % 1,1 % 1,0 % 0,9 % 1,1 %
Henkilöstö keskimäärin 29,0 26,0 25,0 24,0 21,0
Tilikauden palkat ja palkkiot, milj.€ 2,8 2,4 2,4 2,2 1,8
Rahastosijoituksia, kpl 86 84 84 86 86
Rahastojen kohdeyhtiöiden lkm 434 407 388 368 339
Emoyhtiön suorien kohdeyhtiöiden lkm 44 44 41 30 26
Start Fund I Ky:n kohdeyhtiöiden lkm 32 35 51 64 73
Kohdeyhtiöitä yht. 510 486 480 462 438

Lataa raportti PDF muodossa


Vuosiraportti

Tilinpäätös

Vastuullisuus