Vuosikertomus 2012

Sijoitustoiminta vuonna 2012

Aktiivista riskinottoa

  • Sijoitustoiminta säilyi vilk­kaana niin suorissa sijoituksissa kuin rahastosijoituksissakin. Hankevirta oli vilkasta, sillä uusia pääomarahoitusta hakevia hankkeita otettiin tarkasteluun yli 200 kpl. Teollisuussijoitus teki uusia sijoituksia vuonna 2012 yhteensä 57,1 milj. eurolla. Sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaissumma nousi 719 milj. euroon.
  • Rahastosijoituksia tehtiin 32,5 milj. eurolla. Rahastosijoitukset painottuivat uusiin, kasvuyrityksiin sijoittaviin rahastoihin, jotka katalysoivat kotimaisten kasvuyritysten menestymisen mahdollisuuksia.
  • Suoria sijoituksia tehtiin kaikkiaan 22,3 milj. eurolla.  Suorat sijoitukset pai­nottuivat kansainvälistä kasvua hakeviin teknologiayhtiöihin, kasvua edistäviin yritysjärjestelyihin sekä kaivosklusteriin.
  • Konsernin tilikauden tulos oli 7,3 milj. euroa. Sekä pääomasijoitusten että rahoitusarvopapereiden tuloskehitykset olivat myönteisiä edelliseen vuoteen verrattuna.
  • Likvidien varojen määrä oli vuoden päättyessä 211 milj. euroa. Maksamattomat pääomasijoitussitou­mukset olivat 222 milj. euroa.
  • Teolli­suussijoituksen sijoituskykyä paransi valtion toteuttama 50 milj. euron pääomitus. Kokonaisuudessaan valtion 470 milj. euron sijoitukset Teollisuussijoitukseen ovat kasvaneet viime vuosien sijoitusten arvonalentumi­sesta huolimatta 575 milj. euron omaksi pääomaksi. Koko yhtiön toiminta-aikana sijoite­tun pääoman tuotto on saavuttanut yleisen inflaatiotason.

 

Avainlukuja 31.12.2012

tt.PNG

Sijoitukset ja sijoitussitoumukset 719 milj. euroa (31.12.2012)

sitoumukset.PNG

Tilikauden tulos, 1995-2012 (M€)

tulos.png

Lataa raportti PDF muodossa


Vuosiraportti

Tilinpäätös

Vastuullisuus